maanantaina

Kasvatit harrastavat

Viikko sitten kasvatit harrastivat agilityä. Iisa ja Noora saivat kaksi nollatulosta ja niin on Iisalla arvokisoihin oikeuttavat tulokset kasassa ensi kesää varten. Olisihan se hienoa, jos äiti ja tytär kisaisivat samoissa arvokisoissa.
Lex sai yhden nollan hyvällä sijoituksella.
Maggie ja Suvi aloittivat agilityuransa hienosti. Maggie voitti ekan radan vitosella, toiselta radalta hylkäys ja kolmannelta radalta ensimmäinen luva ylivoimaisella voitolla.
Onnea kaikille!

Eilen esiintyivät Nita ja Maggie erinomaisesti Turun näyttelyssä ja saivat molemmat sa:n. Nita sijoittui parasnarttukilpailussa neljänneksi. Hienoa!

Meillä on ollut hyvin hiljaiseloa. Aamuisin rämmimme kunnon metsälenkit ja keskiviikkona Keira ja Julia kävivät agilityssä. Meidän agilityharkkapaikallahan on nykyään aikamoinen meno, kun koiraharrastusta on neljällä kentällä. Julia selvästi paineistuu hälinästä ja tajusin sen pelkäävän silloin kun joka kentällä on haukkumista. Viime keskiviikkona yhdellä kentällä oli pentutoko ja muutenkin oli hyvin rauhallista. Julia oli paljon rennompi ja iloisempi. Koskaan Julialle ei ole tapahtunut mitään pahaa harjoituksissa tai kisoissa, mutta tosi herkkä se on. Esittää vaan kovista, mutta niinhän se on, että hyökkäys on paras puolustus. Milan juoksu alkaa olla lopuillaan.

Näyttelysuunnitelmia on keväälle sekä Milalle että Keiralle.

Anne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti