torstaina

Odotusta

Sukuun on tulossa uusia pentuja eli Juliastakin on tulossa ensimmäistä kertaa mummu, kun Nitan (Oorbellen Lisa) laskettu aika on reilun kahden viikon kuluttua. Olen menossa Sini-Tuulian avuksi synnytykseen. Nita tekee Keirasta sitten isomummun. On hienoa saada kolmatta polvea Oorbellen-pentuja.
Maggie (Oorbellen Maggie) on myös tiineenä ja Maggien laskettu aika on kymmenen päivää Nitan jälkeen. Anne T on pyytänyt minua mukaan Maggien synnytykseen. Ja Keira taas mummuksi.
Mariannen Onneli saa myös pentuja ja Onnelihan on Orsonin tytär eli Keiralle tulossa sieltä lapsenlapsenlapsia.
Vaikka Keira ilmestyykin lähiaikoina monen pennun sukutauluun, en ole huolissani "liikakäytöstä". Suurin osa pennuista ei kuitenkaan mene jalostukseen. Keira on yli 9-vuotias ja terve, hyväkuntoinen ja -luonteinen koira, välillä lähes pentumainen. Ulkoisesti Keira on kyllä vanhentunut, mutta se ei menoa haittaa.