tiistaina

Vuoden viimeinen

24.12.2019

Tämä vuosi on ollut kooikereiden kanssa hiljaiseloa. Keira ja Julia viettävät eläkepäiviä.
Mila osallistui kahteen erikoisnäyttelyyn ja agilityä on yritetty harrastaa. Harkat sujuvat hyvin,
mutta kisamenestyksellä ei voi kehua.
Isabelle-mäyräkoira on menestynyt kivasti näyttelyissä Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa.
Isabelle suoritti alkukesällä taipumuskokeen, kävi parissa mejä-kokeessa ja on kokeillut agilityä.

Tämän kuukauden alkupuolella oli Helsingissä vuoden suurimmat koiranäyttelyt Suomessa.
Bruno (O Ryan) osallistui molempina päivinä ja sai lauantaina sa:n. Julle (O Liam) oli kehässä sunnuntaina ja sai sa:n. Julle kävi vielä viime viikonloppuna Liettuassa näyttelyssä ja tuli
Liettuan muotovalioksi. Onnea Julle hienosta näyttelyvuodesta!

Lauantaina jaettiin Messukeskuksessa Vuolasvirta-palkinnot ja Keira-mummeli pääsi kennelini
kantanartun ominaisuudessa mukaani. Keira jaksoi hienosti eikä liikkuminen junalla ollut sille mikään ongelma, vaikka ei olekaan tottunut liikkumaan julkisilla.

Mila on tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta ja käyttäytymisen perusteella juoksu alkaa kuukauden sisällä.
Outi astuttaa Geean ja pennut rekisteröidään Oorbellen-kennelnimelle.
Jännittäviä aikoja siis luvassa.

Hyvää Uutta Vuotta 2020 lukijoille ja erityisesti kasvattien omistajille ja muille yhteistyökumppaneille!

Anne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti