perjantaina

R-pennut syntyivät keskiviikkona 6.9.2017

8.9.2017
Tänään perjantaina on yhdeksän viikkoa ensimmäisestä astutuksesta, mutta Mila päätti synnyttää pennut jo keskiviikkona. Alkuviikolla lämmöt olivat lähellä 38 astetta, mutta keskiviikkona alimmillaan 37,0 klo 12.30. Ensimmäisellä kerrallakaan eivät laskeneet paljon alemmaksi. Yleensä narttu lopettaa syömisen noin vuorokautta ennen synnytystä, mutta Mila ei tehnyt sitä tälläkään kerralla. Tosin söi hitaammin ja oksensi vähän ennen kuutta. Epäilin, että aamuyöllä torstaina alkaa synnytys ja pyysi apulaisen lähtemään tulemaan Vääksyyn päin. Apu saapui ajoissa ja laittelin iltapalaa pöytään, kun Milalla alkoivat selkeät supistukset. Vesi meni kahdeksalta eikä tarvinnut odottaa kuin 20 minuuttia kun ensimmäinen ja suurin pentu syntyi. Olin röntgenkuvan perusteella päätellyt, että ensimmäinen pentu onkin suurin. Pentuja syntyi reippaaseen tahtiin se viisi, joka röntgenissä näkyi, mutta kyllä viiden jälkeen tunnustelemallakin huomasi, ettei ole enempää pentuja.

Harmi, että useita hyviä pennuista kiinnostuneita jää nyt ilman pentua. Kuitenkin ainakin neljä narttua  Suomessa on astutettu tai astutetaan ihan pian. Kaksi vuotta sitten oli vaikeuksia löytää  Milan kaikille pennuille kodit eli ei voi koskaan etukäteen miten pentuja kysellään. Silloin stressasin ostajienpuutteesta ja nyt harmittaa, kun pitää ilmoittaa, ettei kaikille kiinnostuneille ole pentua.

Mila ja pennut voivat hyvin ja painot ovat lähteneet kaikilla nousuun. Mila on selkeästi kypsynyt ja tietää miten pentujen kanssa pitää toimia. Hyvä äiti se oli kyllä ensimmäiselläkin kerralla. Nyt vain täytyy toivoa, että jatkokin sujuu hyvin ja pennuista kasvaa kivoja perheenjäseniä. Neljä pentua jää alle 150 kilometrin päähän ja yksi muuttaa ulkomaille.

Ulkonäöltään pennut eivät ole ihan tyypillisiä Oorbellen-pentuja eli kaikilla on kunnolliset otsapiirrot ja neljä on valkovoittoista väritykseltään. Punainen värihän leviää pennun kasvaessa eikä kukaan jää liian valkoiseksi.

1. uros klo 20.20 paino 271 g
2. narttu klo 21.15 paino 207 g
3. narttu klo 21.40 paino 181 g
4. uros klo 21.55 paino 222 g
5. uros klo 22.30 paino 184g





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti