lauantaina

Oorbellen V-pentue on syntynyt!

 12.9.2020

Milan ja Tobeyn pennut syntyivät yöllä 9-10.9.2020. Pentueeseen syntyi yksi uros ja neljä narttua. Ultran mukaan pentuja oli tulossa neljä, ehkä viisi. Viikko ennen laskettua aikaa käytin Milan röntgenissä ja pentumääräksi varmistui viisi.

Mila ei tälläkään kerralla lopettanut syömistä enkä saanut lämmönlaskua kiinni, sillä se oli varmaan tapahtunut edellisenä yönä. Pennuthan syntyivät pari päivää ennen laskettua aikaa aivan niin kuin edelliselläkin kerralla. Avautumisvaihe kesti monta tuntia ja ainoa uros syntyi juuri kun Outi ehti mennä yläkertaan lepäämään. Neljä ensimmäistä pentua syntyi rauhalliseen tahtiin, mutta viimeisellä pennulla oli kiire, kun se syntyi kymmenen minuuttia edellisen jälkeen.

Mila hoitaa pentuja rutiinilla, mutta tällakin kertaa jälkisupistukset aiheuttavat sille kipua ja se nousee raapimaan pentuhuoneen mattoa ja lattiaa sekä vinkuu. Pennut saisivat nostaa painoaa vähän enemmän, mutta kaikki ovat kuitenkin pirteitä ja aktiivisia.


1. uros klo 22.45 paino 278 g


 

2. narttu klo 23.25 paino 257 g



3. narttu klo 00.20 paino 257 g



4. narttu klo 1.00 paino 219 g


5. narttu klo 1.10 paino 219 g



 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti