lauantaina

Täällä vihdoin

10.3.2018
Ai, ai, kun blogi on jäänyt huonolle päivittämiselle. R-pennut ovat jo puolivuotiaita ja kasvatit ovat harrastaneet. Suomessa asuvat r-pennut pitivät pentutapaamisen ja kivoja ja mukavannäköisiä on kaikista kasvanut.

Marraskuussa olin Anne Tryggin kanssa Hollannin erikoisnäyttelyssä ilman koiraa. Annella oli mukana K- ja M-pentujen isä Peter sekä Maggien tytär Ariel.  Näyttely oli Hollannin yhdistyksen 50-vuotisjuhlanäyttely ja avajaisseremoniat olivat juhlavat.
Joulukuussa Oorbellen Pauli "Pauli"voitti Pohjoismaiden juniorivoittajatittelin ja järjesti sen jälkeen todellisen yllätyksen voittamalla Pohjoismaiden voittajatittelin olemalla vastakkaisen sukupuolen kaunein koira. Onneksi olin paikalla. Viimeksi kun tämä näyttely oli Suomessa, Keira-mummu sai tittelin.
Oorbellen Naomi "Aava" tuli Suomen muotovalioksi melkein heti, kun täytti 2-vuotta ja valioituminen oli mahdollista.
Kuva: Aavan perhe

Sain esittää Lahden pentunäyttelyssä Brunon ja hienosti poika jaksoi tehdä vielä kierroksen ryhmäkehässäkin eli Bruno oli rop-pentu.


Maggie ja Suvi saivat hienosti edustuspaikan agilityn eo-joukkueeseen ja muutenkin he ovat saaneet hienoja tuloksia Suomen agilitykisoista.

Oorbellen Lisa "Nita" on astutettu Meekolla viikko sitten ja toivottavasti S-pentue syntyy parin kuukauden kuluttua. Sini-Tuulialta voi kysellä lisää, kts. pennut-sivu.

Geean juoksua odotellaan alkavaksi maaliskuussa ja jalostustoimikunnalta on puolto valmiina. Kävin Geean kanssa helmikuussa Tallinnassa näyttelyssä. Geea oli molempina päivinä narttujen toiseksi kaunein ja tuli sunnuntaina Viron muotovalioksi.

 Neve (Oorbellen Michelle) on astutettu ja tiineenä.  Lex (Oorbellen Kevin) on myös käynyt treffeillä.

Anne