perjantaina

Mila on tiineenä

Kävin tänään Milan kanssa ultrassa ja pentuja näkyi monta. Pennut syntyvät loka-marraskuun vaihteessa ja ovat luovutusikäisiä jouluna. Ylpeä isä on Dino (Cavalriina's Dino Dandino) kuten kuvasta huomaa :) Kuva on otettu pariskunnan tapaamisesta kesäkuussa, jolloin ei vielä tehty tämän lähempää tuttavuutta.

maanantaina

Ranskalaisin viivoin

Elokuussa ja syyskuun alkupuolella on tapahtunut hienoja asioita, mutta myös surullisia. Tässä pikakatsaus ja Milan astutusreissusta sekä Euroopan Voittaja -näyttelyreissusta myöhemmin lisää.

MEJÄ
-Orson ja Pentti voittivat piirinmestaruuden täysillä pisteillä ja samalla heille osallistumisoikeus SM-kisoihin. Todella upeaa työtä pojat!

RALLY-TOKO
-Lenni ja Mari kisasivat eilen ensimmäisen virallisen kilpailun ja heti heille upea sijoitus eli kolmas ja pisteetkin ihan huippua 98/100, Onnea vielä!

AGILITY
-Maggie on noussut kolmosluokkaan taitavan ohjaajansa kanssa. Onnea Suvi!
-Nitalle ensimmäinen nolla kakkosluokassa, hienoa.
-Lexille nollavoitto, Onnea!

NÄYTTELYT
-Matille eh ja Geealle eri tiukalta tuomarilta Kouvolassa
-Milalle eh Porvoosta
-Geealle eri1,sa Norjan kooikererkkarissa ja Milalle samasta näyttelystä eri2,sa,pn4,varaserti
-Euroopan Voittaja -näyttelyssä Geeasta juniorivoittaja ja Mila valioluokan neljäs.
-Milan sulhanen Dino Euroopan Voittaja -15

SYYSPÄIVÄT
-Syyspäivillä hieno L-pentueiden edustus eli kolme kasvattia viettämässä hienoa viikonloppua.

SURU-UUTINEN
-Leevi jouduttiin lopettamaan 6-vuoden ikäisenä
Koville otti tämä uutinen kasvattajallekin, mutta välillä vaan on tehtävä näitä vaikeita päätöksiä.
Kiitos Tainalle ja perheelle näistä vuosista!

Anne